Paluu etusivulle

HAAPANIEMEN KOULU

Haapaniemen kansakoulu alkoi lauantaina tammikuun 7. päivänä 1956 klo 9.00. Koulussa toimi tuolloin 14 luokkaa, joista 6 oli ala- ja 8 yläkoulun luokkia. Haapaniemen koulun vihkiäisiä vietettiin 25.3.1956. Koulu tuli helpottamaan suurten ikäluokkien aiheuttamaa koulutilatarvetta ja sen uudenaikaisuudesta oltiin ylpeitä, edustihan se monella tavoin uusinta uutta koulurakentamisessa. Koulun johtajaopettajana toimi Pentti Niskanen.

Nuotit

Haapaniemen koulutalo luovutettiin rakentajan toimesta kaupungille jouluaaton aattona vuonna 1955. Varsinainen koulusiipi oli kolmekerroksinen. Luokkahuoneita oli 15 ja lisäksi kaksi erikoisluokkaa. Pohjakerroksessa oli kaksi käsityöluokka, joiden "pölkkylattioista" oltiin erityisen ylpeitä. Lisäksi alakerrassa oli modernit kirjastotilat. Toisessa kerroksessa oli kansliatilat, opettajainhuone ja radiokeskus. Sieltä voitiin lähettää ohjelmaa joko suoraan radiosta tai levysoittimesta, myös mikrofoneja oli johtajaopettajalla ja koulun näyttämöllä.

Juhlasalin näyttämön takana oli kerhohuone oppilaille. Jokaisessa luokassa oli pesuallas ja kääntöhanat juomista varten, samoin käytävissä. Kaikki luokat oli valaistu loisteputkilla, tauluina oli joko lasitaulut ja joissakin korkkilevytaulut, lisäksi sivuseinällä oli linoleumtaulu. Oppilaiden peseytymistiloissa oli suihkut, joiden veden lämmön opettaja voi säätää. Koulun ruokalaan mahtui 300 lasta, ja itse koulukeittolassakin astioiden pesu voitiin suorittaa koneellisesti.

Nuotit

1950-luvun lopulla Haapaniemen koululla toimi jatkoluokkien päiväkoulu, joka muuttui kansalaiskouluksi. Koulussa oli talousluokat, joissa pidettyyn opetukseen myös pojat osallistuivat. Opetusohjelmaan tuli ensimmäisen kerran käytännöllinen viikon mittainen harjoittelu, joka suoritettiin alueen liikkeissä. Vuonna 1957 Haapaniemen koululla toimi myös ns. liikelinja, jonka tarkoituksena oli antaa parempi pohja liikealalle aikoville ja helpottaa ammatinvalinnassa. Linjalla oli 86 oppilasta ja kolme opettajaa Lyyli Pikkarainen, Henrik Fagerlund ja Ilmari Takkinen.

Lasten kouluviihtyvyyttä alkoivat 1950-luvun lopulla lisätä erilaiset kerhot, joista eräs uraauurtava toimi juuri Haapaniemen koululla, nimittäin postimerkkikerho, joka aloitti syksyllä 1958. Myöhemmin iltapäiväkerhoja on kokeiltu vanhempien vetäminä.

Haapaniemen koululla aloitti kannatusyhdistyksen voimin ja opettaja Aarno Aaltosen johtamana Haapaniemen koulun oppilasorkesteri. Alkusysäyksenä oman orkesterin perustamiselle oli Veli Saarelan Rajalan Puhaltajien kanssa antama esimerkki ja kouluhallitukselta tullut ohje, jonka mukaan 50% musiikkiluokkien oppilaista tuli saada soitinopetusta. Ensimmäiset instrumentit ostettiin Helsingin varuskuntaorkesterin huutokaupasta.

Soittimia oli 22, vaski- ja puupuhaltimia sekä rummut. Orkesteri harjoitteli kaksi kertaa viikossa tunnin verran kouluajan jälkeen. Orkesterin vahvuus oli aluksi 33 soittajaa, ja kuoron harjoituksissa kävi noin 40-50 oppilasta. Orkesterin pitkäaikaisena johtajana on ollut Pekka Ulmanen. Haapaniemen nuorisopuhallinorkesteri tuotti vuonna 1980 ensimmäisen oman levynsä "Moment Musical" ennen Amerikan matkaansa.

Koulusta on kehittynyt vuosien varrella voimakas musiikkiharrastuksen koulu, mikä on tuonut koulun arkeen kansainvälisyyttä molemminpuolisin vieriluin ja monenlaista kurssitoimintaa. Vuonna 1989 orkesteri sijoittui puhallinorkestereiden SM-kilpailussa toiselle sijalle ja voitti vuonna 1991 nuorisopuhaltajien pohjoismaisessa kilpailussa kultaa Eskilstunassa.

Haapa - lehti

Koulun yhteydessä ovat toimineet myös MPD-luokat, jotka perustettiin vuonna 1981. Lasten opettajina toimivat aluksi Nina Ollikainen ja Veijo Tertsunen. Vuonna 1997-98 neljässä luokassa on 38 lasta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on uurastettu myös leirikoulujen eteen. Haapaniemen koulun oppilaat ovat tehneet myös leirikoulumatkoja; mm. 6a luokan leirikoulumatka Kreetalle 1986-87 ja Veijo Tertsusen pienluokkien leirikoulu Virossa keväällä 1997.

Nuori Kuopio-taidetapahtuman palkinto vuonna 1996 myönnettiin Hokkuspokkus-katuteatterille ja kuudennen luokan oppilaille Oona Nykter, Hanna Vanninen, Eeva Likitalo ja Mira Kuusinen.

Lukuvuonna 1997-1998 koulussa on 369 oppilasta ja 20 opettajaa. Musiikkiluokkia käy 120 oppilasta ja MPD -luokkia 38 oppilasta. Koulun rehtorina on toiminut vuodesta 1991 lähtien Jukka Jauhiainen.

Aikaisemmin koulun johtajina ovat toimineet:

Pentti Niskanen 1956-65
Niilo Jokela 1965-87
Aarno Aaltonen 87-91

Paluu etusivulle